Pedro bloggaa, Pedrolla on tauti,

Pedro bloggaa, eikä siitä nauti.

Laulun muotoon puettu ylläoleva väittämä on täysin tosi. Enhän minä voi kyetä nauttimaan tästä. Teidän onneksenne kuitenkin laskeudun sopivin väliajoin alas norsunluutornistani kylvämään loputtoman viisauteni siemeniä. Tämä blogi on teidän ainoa keinonne selvitä verkkomedian ja alati kiemuraisemmaksi muuttuvan viestinnän hiekkamyrskystä. Ainoana poikkeuksena ne henkilöt, joilla on pääsy valtion salaisten asiakirjojen äärelle. On olemassa asioita, joista puhutaan vain suljettujen ovien takana.

Saavuin paikalle hyvin naamioituna. Presidenttipari oli juuri laskeutunut levolle voimia vaatineen päivän jälkeen. Näin yläkerran ikkunasta pilkottavan oranssin hiustupsun, joka oli painettu Euroopan unionin tähdillä kirjailtua tyynyliinaa vasten. Kertasin vielä suunnitelmani mielessäni. Olin aikeissa suorittaa rikoksen, jota edes tuo belgialainen sympaattinen pallukka, Hercule Poirot, ei kykenisi selvittämään. Hänkin oli todennäköisesti tällä hetkellä uinumassa, rypemässä omassa erinomaisuudessaan alitajuntansa poukamissa.

Rakas presidenttimme. Mitä hän oli saanutkaan aikaan? Vastaus: Ei mitään. Hajuttomin ja mauttomin valtiollinen mannekiini aikoihin. Heitin ristikkäispäisen koukun parvekkeen kaiteelle ja aloin kiivetä. Timanttiveitsellä leikkasin mojovan aukon parvekkeen lasioveen ja livahdin makuuhuoneeseen. Kaivoin taskustani veitsenterävän käyntikortin ja sujautin sen presidentin aamutohveleihin. Tahdoin pelastaa hänet pahimmalta. Käyntikorttiin oli toki kirjoitettu blogini URL-osoite. Odotan malttamattomana presidentin virtuaalista vierailua.